2.12.2011

Opinnäytetyö hyväksytty!!

Jesh. Sain sähköpostin, että opinnäytetyöni on hyväksytty. Onhan se aikakin valmistua, kun aloitin jo 2004. Kyllä tuntuu hyvältä ja helpottavalta!!!!!

1.12.2011

Kurssin tavoite ja sen täyttyminen

Asetettu tavoite: Tavoitteenani on kehittää taitojani sosiaalisen median käyttäjänä ja hyödyntää oppimiani taitoja työelämässä.


Ennen kurssia sosiaaliset mediat olivat minulle sama asia, kuin Facebook. Kurssin aikana tehty essee sai minut ajattelemaan sosiaalista mediaa laajemmin kuin olisin muuten ajatellut. Asioihin joista on voimakas mielipide ei yleensä ilman erillistä impulssia lähde tutkimaan. Kurssin avulla sain perspektiiviä sosiaaliseen mediaan ja siinä käytettäviin työkaluihin. Lisäksi sain vahvistusta siitä millainen median käyttäjä olen. Minusta ei ole pitämään blogia, ellei minulla ole siihen erityistä tarvetta (yritystä yms).

Tavoitteeni tavoitin ainakin teknisessä mielessä. Opin käyttämään uusia työkaluja. Ensimmäisenä niistä voisin mainita Bloggerin. En usko, että käyttäisin Bloggeria nykyisessä työpaikassani, mutta se voi tulla hyödylliseksi tulevaisuudessa. Sen sijaan tällä hetkellä voisin ottaa kyttöön verkossa olevan piirrustusohjelman, sillä työkoneisiimme ei ole asennettuna sovelluksia ja meillä ei ole mahdollista niitä lisätä. Kuitenkin satunnaisesti tarvitsen töissäni kuvankäsittelyä. Työkalujen lisäksi viimeisimmän viikon aikana olen alkanut käyttää LinkedIn:iä ja alkanut muodostaa verkostoani. Toivon että tästä on hyötyä jatkossa, jos uuden työpaikan haku tulee ajankohtaiseksi.

Kurssi avasi näkemystäni sosiaalisesta mediasta ja auttoi löytämään hyödyllisiä työkaluja. Mielestäni sain kurssista jopa enemmän kuin lähdin hakemaan. Tosin odotukseni ei ollut kauhean suuri. Mutta mukavaa, että olen positiivisesti yllättynyt kurssista.

Kiitos kaikille osallistujille